ISitOK Oy LKV

Asuntoverkko Porvoo

Porvoon toimistossa on kaksi kokenutta ammattilaista, sekä osa-aikainen toimistoassistentti. Perehdymme kaikkiin myyntiin tuleviin kohteisiin. Näin takaamme sekä omistajalle, että ostajalle laajan ja oikean tietomäärän kaupantekoon ja kohteeseen liittyvistä asioista riippumatta kumman kanssa asioi.

Välittäjillä on pitkä kokemus alalta. Myynnillinen ja juridinen osaaminen mahdollistavat onnistuneet asuntokaupat. Tukenamme on laaja asiantuntijaverkosto, johon tukeudumme, kun oma osaamisemme ei riitä.

Välitystyö on meille enemmän elämäntapa kuin pelkkä ammatti.


Toiminta-alueemme

Pääasiassa toimimme Porvoon ja Helsingin tuntumassa. Koska meillä ei ole rajattua aluetta toiminnallemme, otamme tilanteen mukaan myynti- ja ostotoimeksiantoja myös muualta Suomesta. Tämä helpottaa kaksiosaisissa kaupoissa ja ehdollisissa tarjouksissa, tilanteessa, jossa ostajan pitää myydä ensin oma kotinsa, ennen kuin voidaan tehdä kaupat uudesta kodista. AKA-arviointeja ja maatilakohteiden välitystä teemme koko maassa.

Asuntoverkko -ketjulla on osaavia ammattilaisia ympäri Suomen, joiden kanssa teemme yhteistyötä.


Toimintatapojamme

Meille tärkeintä ei ole myyntikohteiden määrä. Ostajan ja myyjän luottamuksen saavuttaminen ja sujuvat kaupat ovat onnistumisemme mittareita. Onnistunut kauppa on sellainen, joka ei johda jälkikäteen pettymyksiin tai reklamaatioihin. Meiltä saa tinkimätöntä palvelua, joka tuottaa turvallista tulosta. Edellytämme kosteuskartoituksen tai kuntotarkastuksen teettämistä yleensä ennen myyntihinnan asettamista. Kosteuskartoitus asunnoissa sisältyy välityspalkkioomme. Markkinointimateriaalimme kuvastaa yrityksemme laatua: esitteemme ovat painettuja, pohjakuvamme arkkitehtitoimistossa piirrätettyjä 3-D kuvia ja valokuvamme ammattilaistasoa.

Emme suostu toimeksiantoihin, joissa edellytetään kohteen ominaisuuksien pimittämistä tai vääristelyä.

Asuinkiinteistöille edellytämme kuntotarkastuksen tekemistä ennen lopullista hinnoittelua. Kuntotarkastettu talo on turvallista myydä ja ostaa. Omistaja valitsee kuntotarkastajan. Suosittelemme luotettavia yhteistyökumppaneitamme: Ratar Rakennustarkastus ja Raksystems Oy.

Olemme Suomen Kiinteistövälittäjäliiton jäsenyritys. Olemme sitoutuneet noudattamaan hyvää välitystapaa.

Asuntoverkko Porvoo on osa ISitOK Oy:n toimintaa. Vakavaraisen perheyrityksen omistajia ovat Mia Pråhl-Ollila ja Karri Ollila. IsitOK Oy:n kotipaikka on Askola ja y-tunnus on 2203306-5.


ISitOK Oy
Papinkatu 19 (WSOY-talo), 06100 Porvoo
Puh. 040 53 53 567
Y-tunnus: 2203306-5

» tietosuoja- ja rekisteriseloste


Jos kauppasopimusta koskevaa erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi osapuolten välisillä neuvotteluilla, kuluttaja voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnan (www.kuluttajariita.fi) ratkaistavaksi.
Ennen asian viemistä kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn kuluttajan tulee olla yhteydessä maistraattien kuluttajaneuvontaan (www.kuluttajaneuvonta.fi)